sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pihajuttuja ja askarteluja

 Sisähommat seisoo, mut ulkona on lapioitu urakalla.


Voin kertoo, et ei muuten ole maailman paras idea tehdä tuoreen kannon ympärille kukkapenkkiä.
Juuria on ehkä muutama katkottavana, tuossa kasassa ei ole puoliakaan.

Talon edessä on keittiön ikkunan alla vähän sellainen ongelmakohta. Katolta tulee lumet just siihen, joten mitään pensasta tai pientä puuta siihen ei voi istuttaa, mutta perannat menee, kun lakastuvat talveksi. Ja maaperän ollessa pelkkää hiekkaa, pohjatyöt pitää tehdä kunnolla. Multasyvyydeksi tuli nyt noin 40-50 cm. Saa luvan riittää.


Tuohon ikkunan alle on tarkoitus tehdä joskus joku kiveys. Siinä on pesuhuoneen ja saunan ikkunat, jotka alkavat olemaan aikansa eläneet. Pitäisi teettää puusepällä uudet tilalle. Ja vesipiste on todella pöljästi pesuhuoneen ikkunan päällä (tuo letkurykelmä), joten siitä tiputtaa välillä vettä ikkunaan ja se mätii, eikä se nyt kaikkein nätein ole muutenkaan tuossa. Sekin olisi joskus tarkoitus siirtää siitä talon päätyyn, missä ei ole ikkunoita.


Kukkapenkkki tulee toivottavasti jossain vaiheessa peittämään vähän tuota rumaa, mutta välttämätöntä sadevesitynnyriä. Senkin tilalle on tarkoitus keksiä jotain muuta. Tällä hetkellä se tulvii yli sokkelin viereen, jos sitä ei muista välillä tyhjentää.

Kukkapenkkiin tilasin valmiin perannapenkin ja kun tilaa vielä jäi, niin hain muutaman kasvin lisää. Liljoja, syysleimuja, korallikeijunkukkaa, kevätpikkusydäntä, myskimalvaa ja muutamaa muuta. Paikka on puolivarjoinen. Päivällä se on osittain varjossa, illalla siihen porottaa aurinko.

Askartelin erään sadepäivän iloksi yölamppuun uuden varjostimen. Tai siis verhoilin vanhan uudelleen kirppikseltä löytämälläni huivilla. Huivi oli turhan reikäinen käyttöön, mutta varjostimeen siitä vielä sai. 



Tekisi vähän mieli etsiä tuohon jalkaan jotain messinkimaalia tms. Mutta menee se noinkin jonkun aikaa.

Verannan ja sisäeteisen remontti ovat edelleen tilassa "pitäisi.". Yllättäen sisähommat jäivät taas vähän pihajuttujen jalkoihin, kun kevät tuli. 

Ja meillä on välieteisen ulkoseinän kanssa vähän ongelmia. Paljastui, että sielläkin on eristeenä vuorivillaa ja yläkerran puolella taas on puruja. Villat on pakko purkaa pois ja purut tulee sitä myöten alas. Joten pitäisi puhaltaa sinne koteloon selluvillaa tai yrittää työntää sinne levyinä eristettä. Odotetaan lämpimämpiä kelejä, jos se ei olekaan yhden päivän juttu, niin ei koko alakerta jäädy yön aikana. Että ei taas mennyt niin kuin Strömsössä.

3 kommenttia:

  1. Kukkapenkistä tuli ja varmasti tulee nätti. Kylläpä tuo talo näyttää ulkoa tässä kulmassa paljon samalta kuin meidän talo :)

    VastaaPoista
  2. Ihana lampputuunaus! Nuo vanhat ruusuhuivit ovat suloisia.

    VastaaPoista
  3. Piipahdahan blogissani, siellä sinua odottaa 11. kysymyksen haaste. Lukisin mielelläni vastauksesi kysymyksiini.

    VastaaPoista